Uutisia
| :: Uutisia : tiedotuksia 438 |
Näytä » 10 20 30 40 50 |
|
09.05.2012
|
Vahva esitys
Salpausselän Reippaan Akatemia lähti metsästämään kauden avausvoittoaan hämärtyvään tiistai-iltaan, kun se sai kotonaan vastaan Riihimäen Sarvet. Lähtökohdat otteluun olivat mielenkiintoiset, sillä Risa oli viimekautisissa kohtaamisissa niskan päällä, mutta Lahtelaisten pirteät otteet edellisessä ottelussa ja maanantain viimeistelytreeneissä lupailivat ottelun alla hyvää. Myös pelaajatilanne oli ensimmäistä kertaa Akatemian seurahistorian aikana positiivisen ”ongelman” alla, kun otteluun oli käytettävissä enemmän pelaajia, mitä kokoonpanoon sai nimetä. Ri ...
Lisää kommentti
|
|
08.05.2012
|
Ensimmäistä voittoa hakemassa
Salpausselän Reippaan vieraaksi tiistain kotiotteluun saapuu RiSa, Riihimäeltä, jota vastaan joukkue pelasi myös kaksi kertaa viime vuonna 5. divarissa. Viime kauden kohtaamisissa Lahtelaiset eivät saaneet yhtään häkkiä Sarvien verkkoon joten siinä mielessä on tähän kamppailuun lähdettäessä panoksena muutakin, kuin ensimmäinen voitto nelosessa.
Viime aikaiset otteet ovat Lahtelaisittain luvanneet kuitenkin merkkejä paremmasta, ja mikäli suunta pysyy samana, niin helppoa iltapuhdetta ei Riihimäkeläisille ole luvassa. Salpausselän Reipa ...
Lisää kommentti
|
|
08.05.2012
|
TUNNUSTA VÄRIÄ
Salpausselän Reipas vastaa yleisön huutoon, ja suuren kysynnän vuoksi fanipaidat mallia ”Kesä-2012” tulevat myyntiin. Jo ennakkomyynnissä suurta mielenkiintoa herättäneet paidat ovat saatavilla haluamasi pelaajan nimellä (tai lempinimellä) ja pelinumerolla varustettuna. Paita on tyylikäs oranssi t-paita, joten se sopii hyvin kesähelteellä käytettäväksi.
Paidan hinta on 20€ (sisältäen paino – ja postikulut). Paitoja voit tilata Salpausselän Reippaan kotiotteluiden yhteydessä, tai sähköpostitse:
haarheik@lpt.fi.
TOIMI NOPEASTI, SILLÄ NÄMÄ ...
Lisää kommentti
|
|
30.04.2012
|
Avauspiste tuliaisina Keravalta
Salpausselän Reippaan Akatemia matkusti niukan avaustappion jälkeen pistejahtiin Keravalle, jossa se sai vastaansa paikallisen Fc Dynamon. Lahtelaiset joutuivat lähtemään otteluun hieman haastavista asetelmista, sillä kaikki kuusi kaveria (Loikkanen, Pajari, Seppänen, Ylönen, Motturi ja Laaksonen) jotka olivatt talven aikana topparin tontilla pelanneet, olivat erinäisten syiden takia ottelusta sivussa. Manageri Suvirannalla oli kuitenkin jälleen muutama jokerikortti hihassaan, ja iskukykyinen nippu saatiin tälläkin kertaa kentälle.
Ottelun ensimmäinen puoliaika alkoi tasai ...
Lisää kommentti
|
|
23.04.2012
|
Hyps vei pisteet sarja-avauksessa
Salpausselän Reippaan Akatemia sai historiansa ensimmäiseen nelosdivisioonan otteluun vastaan Hyvinkään palloseuran kakkosjoukkueen. Kisapuistossa pelattu ottelu päästiin pelaamaan vuoden aikaan nähden hyvissä olosuhteissa, ja vaikka Akatemian rosteri eli viime hetkille asti, oli sillä juoksuttaa otteluun täysi nippu (18 kpl) pelaajia.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli molemmilta joukkueilta tyypillistä kaudenavaus peliä. Kentällä ei suuria hienouksia nähty, vaan pieni hermostuneisuus ja kiire leimasivat molempien otteita. Hyps oli kuitenkin syöttötyöskentelyssä tark ...
Lisää kommentti
|
|
18.04.2012
|
Ylivoimaa eurokentillä!
Ylivoimaa eurokentillä!
Salpausselän Reippaan Akatemia suuntasi tulevan kauden kynnyksellä viimeistelemään kuntoaan harjoitusleirille Tallinnaan 14.4 - 15.4. Lauantaiaamu ei ollut ehtinyt kauaa vanheta, kun reissuun startattiin linja-auto aseman Shelliltä seuran bussilla. Vaikka aurinko ei kauaa ollut ehtinyt taivaalla roikkua, ei 17 reissuun lähteneen pelaajan olemuksesta väsymys paistanut, vaan tervehenkinen naljailu ja läpän heitto jatkui koko matkan Lahdesta Helsinkiin. Seurueen saavuttua Länsi-satamaan matkanjohtaja Turhap.. eiku Haaraoja osoitti loistavaa kulttuuritunte ...
Lisää kommentti
|
|
12.04.2012
|
Viimeistelyleirille Tallinnaan
Salpausselän Reipas matkustaa tulevana viikonloppuna 14-15.4. Tallinnaan viimeistelemään kuntoaan ja hiomaan pelitaktiikkaansa kohdalleen. Viimeistelyleirin ohjelmaan kuuluu muun muassa Viron pääsarjaottelun seuraaminen sekä harjoitusottelun pelaaminen Nömme Kalju JK:n kanssa. Tämän lisäksi palaveerataan yhdessä tulevasta kaudesta sekä tutustutaan Tallinnan kulttuuritarjontaan. Leirin tarkemmasta sisällöstä ja onnistumisista raportoidaan tulevan matkaraportin yhteydessä.
Lisätietoja tarvittaessa kohdepäällikkö Burger Haaraojalta ...
Lisää kommentti
|
|
12.04.2012
|
Salpausselän Reipas ja Stadium yhteistyöhön
Salpausselän Reipas ja Stadium sekä Adidas ovat solmineet 3 vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen kausille 2012 - 2014. Sopimuksen myötä Stadiumista tulee seuran virallinen välinetoimittaja. Salpausselän Reipas ja Stadium ovat myös yhdessä suunnitelleet seuramalliston koko seuralle ja sen jäsenille. Yhteistyösopimuksen tarkoituksena on osaltaan vahvistaa seuran identiteettiä ja yhtenäisyyttä. ”Uuden seuramallistomme avulla haluamme vahvistaa seuran imagoa ja tiedän että yhteistyö Stadiumin kanssa auttaa meitä saavuttamaan yhtenäisen ja tyylikkään ilmeen seuralle. Seur ...
Lisää kommentti
|
|
20.03.2012
|
Pirteämpi esitys
Salpausselän Reippaan Akatemia jatkoi harjoitusotteluitaan edellisen viikon pohjanoteerauksen jälkeen. Tällä kertaa vastustajaksi asettui Nastolan Naseva, joka viime kauden päätteeksi putosi nelosesta pykälää alemmas. Akatemia sai tähän otteluun jalkeille hieman edellistä kertaa laajemman ringin, joka sinänsä oli jo positiivinen asia.
Itse ottelussa Reipas oli hallitsevampi osapuoli, ja se kontrolloikin pallollista pelaamista varsin pitkälle. Naseva puolestaan jaksoi puolustaa joukkueena hyvin, ja iskeä ajoittain myös nopeilla vastaiskuilla. Reipas kuitenkin teki ottelu ...
Lisää kommentti
|
|
13.03.2012
|
Vitsit vähissä
Salpausselän Reippaan Akatemia ei saanut harjoitusotteluun paikallisvastustaja Starsia vastaan jalkeille komeasta kevätsäästä huolimatta kuin juuri ja juuri joukkueen verran miehiä. Osallistujamäärää verottivat loukkaantumiset, sairastelut työkiireet yms. ” Lähtökohtaisesti näiden kahden joukkueen välinen tasoero on tällä hetkellä sen verran suuri, ettei meillä ole varaa antaa kaverille yhtään tasoitusta. Tänään valitettavasti niin kävi jo ennen ottelua, ja sitten kun vielä huono tuuri matsin aikana tiputti muutaman kaverin lisää pois, niin numerot ovat tota l ...
|
|
19.02.2012
|
Positiivinen ilme Vierumäellä
Salpausselän Reipas jatkoi talvikauden harjoitusotteluitaan, kun se kohtasi Vierumäellä Kuusysin A-nuoret. Ottelu osui molemmille ilmeisen haasteelliseen aikaan, sillä Reipas sai jalkeille 10 pelaajaa ja huoltajan, ja Kuusysi puolestaan 10+valmentajan. Ottelu kuitenkin päätettiin pelata. Reipas sai vielä hetki ennen matsia yhden miehen täydennyksen, kun hiihtolomaansa Lahden seudulla viettävä Janne Ukkonen päätti jäädä treenien päätteeksi pelaamaan.
Itse ottelu oli Reippaan osalta varsin positiivinen esitys. Kuskin paikalla koko ottelun olleet ”sedät” heiluivat tau ...
Lisää kommentti
|
|
13.02.2012
|
Cup-juna hyytyi Tikkurilan asemalle
Salpausselän Reippaan Akatemian Cup-taival päättyi tämän vuoden osalta eilen Tikkurilan urheilupuistossa, kun Espoolainen FC Babylon kuritti Lahtelaisia numeroin 3-0. Pakkasen ja lumen liukastama kenttä osoittautui hieman ”raskaammalla” kalustolla operoineelle Akatemian nipulle haasteelliseksi, ja kevyemmällä jalalla liikkeellä olleet Espoolaiset etenivät ansaitusti jatkoon. Itse ottelu oli varsin tasainen, mutta Babylonin jäätävän kylmä viimeistely ja kurinalainen puolustaminen olivat tällä kertaa Lahtelaisille liikaa.
Ottelun ensimmäinen puoliaika alkoi tunnustel ...
Lisää kommentti
|
|
09.02.2012
|
Mielenkiintoinen kohtaaminen
Salpausselän Reippaan Akatemia saa cupin kolmannella kierroksella vastaansa Helsinkiläisen FC Babylonin, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua paikalliseksi Lahtelais-legioonaksi. Joukkueen riveissä palloilee kymmenkunta Lahessa jalkapallo-oppinsa saanutta kaveria, joten kentällä tullaan näkemään useita entisten pelikaverien välisiä kohtaamisia. Sekä SalReipas, että Babylon nousivat molemmat viime kauden päätteeksi nelos-divariin, ja etenivät tälle cup-kierrokselle raivaamalla tieltään (ehkä hieman yllättäen) kolmos-divarissa pelaavan joukkueen.
Akatemian murheena o ...
Lisää kommentti
|
|
29.01.2012
|
Salpausselän Reippaan Akatemia taisteli jatkoon Suomen cupissa
Ensimmäinen virallinen ottelu edessä. Kello on 12.15 ja kokoontumiseen Shellille aikaa tunti. Lämpötila näyttää ulkona -8 c ja aurinko paistaa. Koko viikko on jännitetty minkälainen keli tulee? Onko kenttä kunnossa, ja mistä ja milloin saadaan tarvittaessa varakenttä, jos tänään ei päästä pelaamaan. Viimeiset tarkastukset varusteisiin, parit puhelut viime hetken poisjäänneistä, ja ilmotus että pelipaidat ovat limusiinissa Lappeenrannassa. Vaimon valmistama kinkkukiusaus jää syömättä, puhelu Duo sportiin Karismaan Laurenille, löytyykö mitään oranssia t-pa ...
Lisää kommentti
|
|
27.01.2012
|
Salpausselän Reippaan kilpailukausi käynnistyy
Salpausselän Reipas avaa virallisen kilpailukautensa tulevan viikonlopun lauantaina 28. päivänä Vierumäen urheiluopistolla, kun se kohtaa Suomen cupin toisella kieroksella Sipoon sudet. Voittaja tästä ottelusta jatkaa kolmannelle kierrokselle, jossa vastaan asettuu voittaja ottelusta Babylon x - Riipilän raketti.
Salpausselän Reipas saa otteluun lähes parhaan kokoonpanonsa sillä poissa ovat vain Olli Pajari, Jarkko Loikkanen ja Tero Rantala. Pienet kolhut ja Flunssat ovat myös riivanneet hyvin harjoitellutta joukkuetta, joten pelipäivänä selviää vielä muutam ...
Lisää kommentti
|
|
19.01.2012
|
Tasaista vääntöä
Suomen Cupiin valmistautuvat Salpausselän Reippaan Akatemia ja Lahen Pojat ottivat toisistaan mittaa harjoitusottelussa Mukkulan tekonurmella. Ottelusta ei muodostunut suurta talviklassikkoa, mutta hetkittäin kentällä nähtiin ihan mukiinmenevää jalkapalloa. Kummallakin joukkueella oli ottelussa omat hetkensä ja maalipaikkansa, mutta viimeistely jätti molempien osalta paljon parannettavaa. Tasaisen väännön jälkeen ottelu päättyikin lukemiin 0-0. Tasatulos, ja ennen kaikkea ottelun luonne tuntui kuitenkin tyydyttävän molempia joukkueita: ” Hyvä vääntö, ja hyvä että s ...
Lisää kommentti
|
|
17.01.2012
|
Ensimmäistä kertaa jalkapalloa
Salpausselän Reippaan Akatemia aloittaa tämän kauden osalta lajiharjoittelun, kun se kohtaa harjoitusottelussa paikallisvastustajan Lahen Pojat. ”Tähän asti treenejä on menty futsalin ja hölkän merkeissä, joten on jo korkea aika siirtyä varsinaisen lajiharjoittelun pariin”, tuumaili Burger Haaraoja. Treeneissä on käynyt porukkaa vuodenaikaan nähden jopa kiitettävästi. Mukaan mahtuu myös muutamia kummallisuuksia, kun vapaaehtoisiin hölköttelyihin osallistui vesisateessa 19 äijää, ja viimeisissä futsal-treeneissä ennen matsia hurjassa iskussa oleva Teukka Tuominen ...
Lisää kommentti
|
|
04.01.2012
|
Takaisin sorvin ääreen
Vuosi vaihtui ja Salpausselän Reippaan Akatemia aloittaa joulujen jälkeiset kinkun sulattelut. Harjoituksia jatketaan tammikuun alussa futsalin ja hölkän merkeissä ja kuun loppupuolella siirrytään myös varsinaisen lajiharjoittelun pariin Vierumäellä. Harjoituksissa on käynyt väkeä varsin mukavasti, ja rosteri näyttää tässä vaiheessa kautta yllättävänkin hyvältä. Mukaan on löytynyt muutama uusi pelimies, ja jokunen ”uusvanha” kaverikin on palannut joukkueen riveihin. Kausi tulee kuitenkin olemaan taas pitkä, ja siksi muutamalle pelimiehelle on vielä ringissä t ...
Lisää kommentti
|
|
14.12.2011
|
Akatemiasta Salpausselän Reippaan lippulaiva
Edustusjoukkueen toiminnan siirryttyä Lahden Reippaan lipun alle, tuli viime kaudella uudenmaan piirin Vitosessa, ja nousun neloseen kaudeksi 2012 saavuttaneesta Akatemian joukkueesta Salpausselän Reippaan lippulaiva. Näin ollen vuodesta 2004 toimineen yhdistyksen "valoja" ei Lahden Reipas kuvion myötä sammutettu, vaan toiminta jatkuu. Seuran ylimääräisessä vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti väistyneen ja Lahden Reippaan toimintaan siirtyneen Ville-Matti Rönkön tilalle Tero Rantala. Varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki "Burger" Haaraoja ja sihteerik ...
Lisää kommentti
|
|
18.11.2011
|
Edustusjoukkue siirtyy Lahden Reippaaseen
Salpausselän Reippaan edustusjoukkue hakee ensi kaudella paikkaa Kolmosesta Lahden Reippaan nimellä. Molempien yhdistysten vuosikokoukset päättivät asiasta viikko sitten. Joukkuetta valmentaa kaksikko Harri Kampman ja Toni Oksanen. Muutokseen tarvitaan vielä Uudenmaan piirin hyväksyntä. Salpausselän Reippaan puolesta päätös kypsyi kauden aikana, jolloin aktiivisuus osallistua joukkueen toimintaan oli koetuksella. -Oli jo kesällä selvää, että muutoksia on pakko tehdä ensi kaudeksi. Toivomme, että tämä herättää sekä pelaajien, yhteistyökumppanien että yleisön kiinnost ...
Lisää kommentti
|
|
|
|
|